keskiviikko 23. joulukuuta 2009
tiistai 22. joulukuuta 2009
Räps - päälle, räps - pois
Eli valot tulee nyt napista painamalla. En muista kokeneeni näin suurta iloa valojen räpsyttelemisestä viimeiseen kahteenkymmeneenviiteen vuoteen. Keittiössä, ruokailutilassa ja porrasaulassa on katossa upotettuja ledejä - sähkömiehet olivat ajattelevaisesti pistäneet ne paikoilleen siltä varalta että jouluna tulee vieraita. Tervetuloa siis!
Tältä ne näyttää kun virta on pois:
Ihan oikean näköiset listat tulivat työmaalle viime viikon lopulla. Nyt odotellaan vielä väliovia ennen kuin niitä päästään nakuttelemaan paikoilleen. Joulun aikaan ei kuitenkaan ole odotettavissa kovin suuria harppauksia; työmies on leponsa ansainnut!
tiistai 15. joulukuuta 2009
Puhallus villaa [sic]
Sunnuntaina palasi kotiin pölyinen mies. Kun pakkasilla oli uhkailtu, tuli kiire saada loput villat välikatolle. Määrä oli kuitenkin niin pieni ettei urakoitsijaa kehdannut vaivata asialla, joten Kimmo ja Sakari lainasivat (vuokrasivat) Myllymäeltä pelit ja vehkeet ja puhkuivat selluvillat omin voimin paikoilleen. Koska villasäkkejä oli lähtenyt mukaan reilunlaisesti, samoilla puhalluksilla tuli autotallin välikattokin vielä lisäeristettyä.
Sisällä on tapahtunut tällä viikolla pieniä sähkötöitä: Sähköpalvelu Anttila on käynyt pistelemässä termostaatteja seiniin ja näyttää siltä että kohta voimme odotella myös keittiön ledejä paikoilleen.
Kodinhoitohuoneessakin on nyt taso ja allas paikallaan. Keittiöstä oli yksi tason pätkä hukassa mutta kas, sehän löytyi Omega-keittiön varastosta. Kiitämme säilytyksestä!
Välitilojen suhteen olemme tehneet aivotyötä ja tulleet siihen tulokseen että kodinhoitohuoneen välitila jätetään muuten maalille, mutta altaan taakse laatoitetaan pieni alue niillä punaisilla 10x10 laatoilla, joita pesuhuoneen lattiassakin on muutama. Keittiön välitilaan taas olemme tilanneet tason värisen laminaatin.

tiistai 8. joulukuuta 2009
Konekanta
Listaongelma selvisi yhdellä puhelinsoitolla. Eivät edes yrittäneet jukuroida vaan myönsivät Lista-Centerillä virheensä ja lupasivat pistää uudet listat tulemaan. Onneksi meillä ei ole kiire.
Sitten niitä luvattuja kuvia. Etuovesta "mahtuu vaikka piano poikittain":
Keittiössä näyttää nyt tältä:
Kodinkoneet on sekalainen seurakunta AEG:n, Electroluxin ja LG:n tuotteita. Uuni möllöttää tuossa kuvassa vielä lattialla mutta kyllä sekin on oikeasti tuupattu koloonsa jo. Liesikupu vielä puuttuu. Keittotason viereen tulee pikkuallas ettei tarvi nostella kuumia pottukattiloita lattian yli.

maanantai 7. joulukuuta 2009
Emme muuta jouluksi
Onko asia nyt kaikille selvä? Lupaan mulkoilla ilkeästi jokaista joka vielä kysyy.
Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut tai tapahtumassa seuraavaa:
-Keittiössä on tasot ja iso allas, paikoillaan myös jääkaappi ja keittotaso. Kaikki kaapit seinillä.
-Pikkuvessassa kaapit kohdallaan. Muutimme viime hetkessä suunnitelmaa tästä ja korkea lattialla seisova kaappi jätettiin pois ettei mene liian ahtaaksi - kalusteita tilatessa emme osanneet huomioida Pattia. Eli nyt olisi kaupan hyvä kaappi, violetti ovi ja kaikki!
-Pääovi on asennettu myös.
-Listat tulevat työmaalle tänään (tai huomenna tai lähipäivinä). Cent-listat lopulta tilattiin kun tarpeeksi kauan taas jahkattiin. Toimitusajaksi lupasivat n. 1 kk mutta eihän tässä mennyt kuin reilut pari viikkoa - parempi näin päin! Jännityksellä odotamme mitä ja minkä väristä sieltä tulee...
-Hanoista tehdään päätöksiä vuorokauden sisällä. Oraksen edullisemmasta päästä laitetaan, Viendaa tai Vegaa. Suihkujen suhteen lasketaan rahoja ja mietitään, voidaanko laittaa Hydrat.
Siinäpä ne. Kuvia tulee sitten kun joulusiivoukseni edistyy niin pitkälle että löydän kameran!

Tunnisteet:
kalusteet,
Lvi-työt,
ovet ja ikkunat,
sisustus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)