maanantai 30. huhtikuuta 2007

Se on sittenkin hiekkaa!!!


Ensin luulimme sitä hiekkakankaaksi, sitten savilällyksi ja kaivausten jälkeen taas hiekkakankaaksi.

Jaahans, onko tämä kivi vaikko kallion nokka? Se selviää, sitten kun kutsuu kaivurimiehen paikalle.

Tonttikauppoja odotellaan edelleen!?

torstai 5. huhtikuuta 2007

"Tuleeko siitä talon näköinen vai kuivaajan näköinen?"

Olemme puhuneet Talosta koko sen kohta 10 vuotta kun olemme yhdessä olleet. Ensimmäinen yhteinen rakkautemme vuosia sitten oli Kannustalon Onnela-mallisto. Seuraavaksi haaveilimme hirsitalosta, jossa olisi amerikkalaistyylinen terassi niinkuin vaikka tässä Kontiotuotteen Texas-mallissa. Jossain vaiheessa sitten kyllästyimme uusvanhaan tyyliin ja päätimme että tuleva talomme edustakoon tämän päivän arkkitehtuuria. Osansa tässä kehityksessä lienee ahkeralla Puu-lehden lukemisella.

Merkittävä virstanpylväs taloretkellämme oli tämä Kimmon piirtämä insinöörikoulun 3. vuoden harjoitustyö. Oma viisautemme ei kuitenkaan riittänyt Ihan Oikean Talon suunnittelemiseen, joten tammikuussa 2006 marssimme Heli Kittilän luo ja pyysimme häntä piirtämään luonnokset joissa säilyisi tämän suunnitelman henki. Erityisen tärkeää oli säilyttää kattomuoto ja pikkuikkunat ylhäällä sekä iso terassi.

Niin, todella nokkelaa lähteä suunnittelemaan taloa katosta käsin. Onneksi ammattilaiset ovat sitä varten.

Luonnoksia saimmekin odotella aika pitkään: Helin muiden kiireiden takia näimme ensimmäisiä kuvia vasta elokuun lopussa 2006. Pidimme näkemästämme kovasti ja luonnokset valmistuivat hyvin pienellä viilauksella. Meille tärkeitä asioita oli iso eteinen, väljä ja valoisa yhtenäinen keittiö-ruokailutila-olohuone -tila ja takka-leivinuuni jonka ympäri voi juosta tai ajaa potkumopolla. Itse halusin koko mökin alun perin yhteen tasoon mutta päädyimme lopulta kuitenkin Helin ehdotukseen, jossa yläkertaan tulee kaksi pientä vinttikamaria ja käyttöullakko ja kaikki muu on alakerrassa. Näin laiskan emännän ei tarvitse kiipeillä portaissa kuin kerran vuodessa kun hakee joulukoristeet vintiltä ja toisen kerran kun vie ne takaisin.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2007

Ali siitä mistä aita on matalin: historiaa

Meillä on ollut tapana tehdä kaikki vaikeimman kautta. Miksipä siis tyytyisimme helppoon ratkaisuun talonkaan suhteen? Älvsbytalossa olisimme asuneet jo monta kuukautta ja mikä tahansa muukin pakettitalo alkaisi olla muuttovalmis puhumattakaan siitä että olisimme kelpuuttaneet jonkun myyntiin tulleista taloista. Vaan kun ei: meidän tontillamme huojuvat puut vielä tukevasti pystyssä ja asustelemme vuokrakaksiossamme toisiimme ja tavararöykkiöihin törmäillen. Hiljaa hyvä tulee, väittävät.

Loppuvuodesta 2005 alkoi varmistua, että tulemme asumaan Pyhäjoella ja aloimme katsella kunnan tonttitarjontaa sillä silmällä. Yppärin osayleiskaavakartasta löysimme upean pientalotontin lähellä merenrantaa. Lähellä oli myös kunnan omakotitontteja, joihin emme aluksi kiinnittäneet juuri huomiota koska ne olivat maalaisnäkökulmasta kovin pieniä ja yäk, naapurikin näköpiirissä.

Siinä unelmiemme talonpaikassa oli vain yksi vika: omistaja ei myynyt sitä meille.

Sen jälkeen alkoi löytyä plussia myös niistä kunnan tonteista. Kouluun on alle kilometri matkaa (metsän läpi vielä vähemmän), lenkkipolku ja hiihtolatu lähtevät tontin rajalta eikä merenrantaankaan matkaa ole montaa sataa metriä. Maasto on helposti rakennettavaa ja talon saa liitettyä viemäriverkkoon. Paperinpyörittelyä vähentää huomattavasti se, että tontit on valmiiksi kaavoitettu ja kunnalta helposti ja halvalla ostettavissa.

Tältä se näytti toukokuussa 2006:



Ehkä n. 2500 m2 on sittenkin riittävästi maata, ja ehkä ne kaksi naapuriakin vielä sietää.