torstai 28. helmikuuta 2008

Sewer sweet sewer*

(*Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien huoneentaulu)

Tämän viikon teema on ollut viemäriputket.

Putkista ei ole vielä kuvia mutta laitetaan muutama viikonlopulta, siltä puolelta taloa missä viemäreitä ei kulje.


Styröksiä siis. Sitä tulee kauttaaltaan kolme kerrosta, eli 150 mm. Ajatus oli että hyvin eristetty sokkeli korvaisi sen neljännen, joka tavallisesti levitetään vielä reunoille. Sininen viiva keskellä lattiaa tarkoittaa portaiden taakse tulevan väliseinän paikkaa, jonka pitää ottaa kuormaa vastaan. Siinä kohtaa on finnfoamia, jolla on perusstyroksia parempi puristuslujuus, ja betonia tulee paksummasti. Systeemin nimi on laatansisäinen antura. Toinen samanlainen tulee vaatehuoneen seinän alle ja vielä yksi pilarin paikka näin:


Kylpyhuoneen sisuksia on myös mietitty. Toiveissa olisi seinässä kiinni oleva pönttö ja käsienpesuallas, mutta niistä tuntuu olevan yllättävän hankala saada tietoa. Tämmöinen Geberitin asennusseinä olisi varmaan kätevä, vielä kun löytäisi jonkun joka noita myy.

Kura-allaskin muuten tuli hommattua, ei tarvinnut viettää unettomia öitä sen takia toisin kuin eräät *köh köh*. Sen kun vaan isäntä käveli rautakauppaan ja otti ensimmäisen vastaantulevan, joka sattui olemaan itse Kurasyöppö. No ei kun kyllä me vähän mietittiinkin, putkimies (Simo Aittola, Pyhäjoen LVI-tarvike) myy Onnista joten sen firman Onnline-allas oli myös harkintalistalla. Hinta oli kutakuinkin sama mutta kun tuo Syöppö nyt sitten käveli kaupassa vastaan niin siihen päädyttiin. Näin meillä on tapana toimia.

Kaupassa käymisestähän meillä on ihan omat herjat muutenkin, samoin kuin johonkin lähtemisestä. Eli tehdäänkö niemelä-lähtö vai keskitalo-lähtö. Ensin mainittu on sellainen että puetaan vaatteet ja lähdetään ja jos jotain jää niin jää. Toinen on sellainen että luetaan lehti loppuun, tsekataan sähköpostit, keitetään kahvit, aletaan pakkailla, vaihdetaan auton renkaat ja palataan vielä neljä kertaa hakemaan unohtuneita tavaroita. Kaupassa käynnin suhteen keskitalo kiertää kaikki hyllyt, vertailee hintoja, katselee uutuuksia ja harkitsee tarkkaan minkä värisiä omenoita ottaisi. Niemelä kerää mitä lapussa lukee ja katsoo kotona mitä tuli ostettua.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

no siis. enhan minakaan niita unia menettanyt, ku syoppoja vertailin. jos en ois vertaillu, niin sitte en tiia miten ois unien laita ollu. mutta hyvin on kylla nukuttanu, ku tuli tehtya hyva paatos :)

mista muuten ostitte syopponne?

Päivi kirjoitti...

Hihii, kunhan testasin onko rouva P-P kuulolla ;-)

Raahen Ojan Raudasta Kimmo sen syöpön kanssa tuli.