tiistai 29. huhtikuuta 2008

Valunjälkeistä elämää

Kaikenlaista pientä on touhuttu. Autotallin kattokin on nyt levytetty ja yksi päivä meni siihen kun siivottiin komentokeskusmökkiä ja kannettiin kamat talliin. Sakari ajoi mökin onnistuneesti eilen illalla Pattijoelle.

Nyttemmin meillä tarjoillaan siis kahveja autotallissa. Lisäksi löytyy eräs mukavuustekijä, jota ehdittiinkin koko talvi kaivata:


Sunnuntaina meillä kävi vieraita, jotka tietysti laitettiin heti töihin.

"Onko 'tukka' hyvin?"

Hennan, Jounin ja Jaakon kanssa paistelimme myös makkaraa pihalla. Ihan kaikkia puita ei viitsitty polttaa, että saadaan talo lämpimäksi talvella.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Valuraportti

Nyt sitä ollaan sitten vakaalla pohjalla. Eilen jo päästiin kävelemään betonin päälle ja ihmettelemään että "noinko alhaalla ne ikkunat on?". Uutukainen lattiamme on kääritty muoviin kuivumaan hitaasti ja nyt sitten vaan tupakoidaan* ja mietitään mille aletaan.

Valu on ilmeisen onnistunut; vain yksi "kaiken varalta"-heikkovirtapiuha jäi törröttämään väärään kohtaan. Kysyjälle tiedoksi että kakku on noin 10 cm.

Pari kuvaa märästä betonista, eli talo...


...ja talli...

...ja autokatoskin vielä:


---
*vertauskuvallinen ilmaisu

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

All set

Nyt on lämpöputket lattiassa...


...kaivot ja kurasyöppö paikoillaan...


...väliseinän paikat kohdillaan...


...työvalot ja muut romppeet kannettu pois tieltä ja - toivottavasti - kaikki muutkin asiaankuuluvat viime hetken pikkuhommat hoidettu. Huomisaamuna saapuu työmaalle lasti betonia ja pari tekijämiestä valamaan lattiaa!

Tämännäköinen putkihässäkkä löytyy sitten eteisen kaapista.

Liipparit tulevat Siikajoen betonitukun kautta ja naapuri ehti jo säikäyttää sanomalla että "saatte varmaan samat pojat jotka teki teille sokkelit!" Kieltämättä nousi hetkeksi tukka pystyyn, mutta onneksi totuus oli toisenlainen. Nämä on samat kaverit, jotka kävivät liipparoitsemassa mm. erään kohtuullisen kokoisen pytingin lattiat hyvin arvosanoin.

Tänään kävimme Oulussa rakentajamessuilla kuuntelemassa mainospuheita ja pyytämässä tarjouksia. Niistä Geberitin pönttö- ja pesuallastelineistä mitä aikaisemmin mietittiin tuli jo kaupatkin. Hankintalistalla on "pikaisesti"-merkinnällä myös nosto-ovi autotalliin. Se pitäisi saada paikoilleen mahdollisimman pian jotta saamme tavarat talliin lukkojen taa, sillä Mökki siirtyy kohta suvun seuraavalle raksalle Pattijoelle! Harkinnassa ovat ainakin Turnerin (kallis mutta hyvä) ja Crawfordin (vielä kalliimpi mutta ah niin hyvä) ovet.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Rautaa lattianrajalle!

Sähkömiehet kävivät vetämässä valuun jäävät johdot viime viikolla ja silminnäkijähavaintojen mukaan lattia on nyt kauttaaltaan teräsristikoiden peitossa.

The Väliseinään on kaivettu koloja ovien kohdalle. Tässä wc:n ja tuulikaapin ovien paikat:


Sikäli kun insinöörikieltä yhtään ymmärsin, koloihin pitäisi vielä laittaa pienet siipaleet finnfoamia ettei jää kylmäsiltaa: betoniharkothan menevät maahan asti kuten ehkä muistatte. Kaivellaanpa sedimenttejä... täällä samainen väliseinä viime kesänä.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Putkia ja pakkolomaa

Huu, onpa taas vierähtänyt aikaa edellisestä päivityksestä. Ennen pääsiäistä Kimmo upotteli punaisia lämminvesiputkia styroksiin:


Putkimieheltä oli lainassa leikkuri, jolla styroksiin sai kolottua putkenmentävät urat. Kaikkea näppärää ne keksiikin.

Pääsiäisen aika vietettiin pakollista lomaa (voi kauhia!) kun odottelimme sähkömieheltä ohjeita, mihin kohtaan valussa kulkevat sähköjohdot vedetään ja mihin tehdään paikkoja pistorasioille. Parin päivän jälkeen oli jo pakko keksiä tekemistä raksalla, joten autotallin seinät saivat levyt sisäpintaansa:

Muutama pikkuikkunakin tuli asennettua ajankuluksi paikoilleen.




Lattiatasossa jatketaan!

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Paluu arkeen

Lomat on lomailtu ja arki koittanut. Paitsi ettei lomallakaan raksa poistunut mielestä; upouudessa Holiday Clubin Lampitropiikissa oli mukava visioida myös oman pytingin valaistusta ja sisäpintoja.

Isäntä pääsi rinteeseen ja rouva hiihtoladulle ja lapset saivat katsella leffoja ja lukea Aku Ankkaa kaiket päivät. Eero innostui myös laskettelusta: ehkä Kimmolla on vielä toivoa saada skimbakaveri omasta joukkueesta.

Asiaan. Lattia on nyt kauttaaltaan styroksin peitossa ja edellisen postauksen putket näyttävät tänään tältä:
Ja taas on tietokone kannettu asemapaikalle että voi pasianssia pel... siis väliseinien paikkoja mittailla.

Eikä vieläkään laajakaistapiuhaa! Langaton modeemi olisi toki kätevä mutta täällä päin (onneksi) vähän turhan hidas.

Tässä vielä itse insinööri katselemassa sielunsa silmin keittiön ikkunasta ulos kohti kukoistavia alppiruusuja ja perinneperennoja. Vai?

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Lisää putkia

Viemärit on kaivettu lattian alle, tämän näköisiä häkkyröitä siellä kulkee:


Pystyssä törröttävät putket ovat wc:n ja kodinhoitohuoneen viemäreitä. Näiden perusteella pystyy jo vähän paikan päällä hahmottelemaan tiloja; kuvasta se tietysti on kovin hankalaa.

No, nuo viemäriputket on jo peitetty ja päälle on vedetty kylmävesiputket. Niiden kohdalla piti vielä miettiä että laitammeko saunaan löylyvesihanan. Sitä keskustelua käytiin sen verran sekalaisissa tunnelmissa että en kyllä ole ihan varma tuliko sitä nyt vai ei. LVI-suunnitelmassa hanaa ei ollut - mutta eivätpä ne suunnitelmat muutenkaan tainneet toteutua ihan sellaisenaan.

Kylmävesiputkien päälle ladotaan styroksit ja mitä niiden päälle tulee, kerrotaan seuraavassa osassa. Lähdemme huomisaamuna viettämään pitkähköä viikonloppua Kuusamoon, palaamme
tiistai-iltana.