tiistai 29. syyskuuta 2009

Täällähän haisee maali!

Meidän seinissä on väriä. Maalaus on vielä kesken mutta en malta olla esittelemättä:

Alakerran lastenhuone

Ruokailutila

Leffa- ja leluhuoneesta puuttuu vielä punainen seinä

Ruokailutilan vaaleampi ruskea on se väri joka tulee myös olohuoneeseen ja eteiseen. Eteisessä maalin alla on lasikuitutapetti suojaamassa seinää lasten kengiltä ja siltä loistavalta idealta joka pienen pojan mielessä väistämättä kehkeytyy kurapisteen suihkun läheisyydessä.

Arvaattekin ehkä että tätä vauhtia emme ole ehtineet itse maalailemaan vaan asialla on ollut samainen Kalajoen sisustuspalvelu, joka teki seiniin pohjatkin.

Muita uutisia. Tarjouspyyntöjä on lähetelty taas sinne sun tänne. Viilupintaisista väliovista joudumme luopumaan - kolminkertainen hinta valkoisiin nähden on liikaa tällä kertaa. Vaihdetaan ne sitten kun ollaan rikkaita, vaikka samalla kertaa kun pistetään se laivankansiparketti lattiaan. Listat on toivottavasti vara ottaa oikean värisenä kuitenkin - ainakin Lista-Centerin myyntimies vakuutteli että erikoisväristen (=Tikkurilan kanttarelli) hintaero valkoisiin nähden ei ole hirvittävä. Odotelkaamme tarkempia tietoja. Myös saunavärkkejä on kyselty; siellä ei ole tarkoitus ryhtyä brassailemaan materiaaleilla vaan kuusella ja haavalla mennään.

Pönttötelineitäkin on alettu sovittelemaan paikoilleen.


sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Käytännön kulttuurimaantiedettä

Teimme Tiinan kanssa lauantaina matkan ruotsalaisuuden ytimeen: ajelimme farmari-Volvolla Haparandan Ikeaan. Ruotsi on hieno maa, siellä aurinko paistaa ja ihmiset ovat ystävällisiä.

En ole perinteisesti kuulunut Ikean suurimpiin faneihin mutta kun ostoslistalla on kokonaisen talon verhotangot, hyllyt, pyyhekoukut sun muut nippelit ja nappelit, on vallitsevassa taloustilanteessa jälleen kerran nieltävä ylpeytensä ja mentävä sinne mistä ne halvalla saa.

Kassalla vinkui visa, ja kassan jälkeen Volvon jouset. Saimme kuin saimmekin tungettua kaiken ostamamme autoon mutta sen jälkeen tilaa ei olisi ollut enää tiskiharjallekaan. Raahauduimme kotikonnuille vähän ennen puolta yötä väsyneinä mutta taas monta kokemusta rikkaampana.

Vähän tosin jäi kaivelemaan kun Antonius-sarjan kenkähyllyjä oli varastossa vain kaksi... ehkä joudumme tekemään vielä toisenkin ulkomaanmatkan.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Tötterötöitä


Ilmastoinnin läpiviennit pitäisi saada tehtyä hyvän sään aikana. Yksi tötterö (liesituulettimesta) tuli katolle viikonloppuna ja kaksi muuta (poistoilma ja viemärin tuuletus) nousevat lähipäivinä. Tuloilmaakin varmaan otetaan jonkun räppänän kautta. (Nämä putkijutut eivät ole Rouvalle ihan sitä kaikista ominta alaa...)

maanantai 14. syyskuuta 2009

Tulkoon valkeus!


Viikon ovat pakkelimiehet olleet valloillaan talossa ja kyllähän se ammattimiehen kädenjälki seinässä näkyy. Seinät on nyt kauttaaltaan tasoitettu (paitsi pesuhuone), suuri osa jo hiottukin. Pohjamaaliakin on vielä tulossa. Uuniin kävi tasoitteen vetaisemassa muuri itse.

(Tämä kuva viime viikolta kun vasta saumat oli pakkeloitu)



Ja ensimmäistä kertaa meillä on myös ilo esitellä valmista sisäpintaa! Katto on enää lampunpaikkoja vaille.


Isäntä onkin saanut keskittyä puusepän töihin.

Töiden ulkoistamisesta voisin todeta armaan pikkusiskoni sanoin "kakalta se maistuu mutta hyväähän se on." Saisimmehan me sen rahan helposti käytettyä muuhunkin, mutta on se vaan niin siistiä kun hommat etenee vauhdilla. Tänään juuri totesimme että meidän tämän syksyn aikatauluilla näitä samoja seiniä hinkattaisiin vielä joulunakin jos se pitäisi itse tehdä.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Uuni

Tämän viikon raksalla on ahertanut Kimmon ja Sakarin lisäksi Pirttikosken paras muurari Jaakko Lastumäki. Hyvinhän se homma sujui ja tässä on tulos:


Melkoinen kivipömpeli syntyi erottamaan keittiön olohuoneesta. Tiilitorni uunin kyljessä kannattelee Skywalkia. Pinnoitus ja luukut jäävät vielä odottamaan aikaansa, jonkunväristä piirtolaastia ja mustia valurautaluukkuja on luvassa.

Teemaan liittyen vielä muurausoppia Pat&Mat -hengessä: