tiistai 27. marraskuuta 2007
Peltiä ja levyä
Pannuhuoneen seinät ovat nyt valmiit. Sisäseinä- ja -kattomateriaaliksi valittiin ajaton ja aina yhtä tyylikäs Knaufin 15mm 30 min palonkestävä erikoiskipsilevy.
Myös tallin lattiarajaan, valun yläpuolelle jäävien sokkelieristeiden suojaksi viritellään peltiä. (Kaltaisilleni, joille rakennustyömaan yksityiskohdat voivat olla hankalasti hahmotettavia, kerrottakoon, että nyt se valkoinen seinän alaosassa ei enää olekaan styroksia kuten vielä edellisessä viestissä. Höyrynsulkumuovi menee sieltä pellin ja styroksin välistä.)
sunnuntai 25. marraskuuta 2007
Tallin sisustaa
Olin puolitoista viikkoa TET-jaksolla yläasteella ja lukiolla ja se imi kyllä mehut niin ettei nettiharrastuksille, kuten blogin päivityksiin, jäänyt enää yhtään energiaa. Nyt on moiset hommat loppu taas ja voidaan keskittyä olennaiseen.

Talliin on askarreltu sisäpuolta. Katto on villoitettu ja höyrynsulut on nyt kauttaaltaan asennettu seiniin ja kattoon. Lattiassa on styroksit ja viemäriputket on vedetty. Pannuhuoneen seiniä levytetään parhaillaan.
Ikkunat ovat myös tulleet ja ne ovat kuulkaas kauniit! Nyt niitä voi ihailla kameravalvonnan alaisena salaisessa paikassa, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa myös paikoilleen asennettuna.

maanantai 12. marraskuuta 2007
Ryökäle
Olin tulossa päivittämään blogia uusien kuvien kanssa. Oli kuvaa tallin sisuksista, palo-ovesta, lintujen karkottimista ja vaikka mistä.
Mutta tekniikka voitti ihmisen jälleen kerran. Hukkasin kaikki koneelta, ja tyhjensin vielä varmuuden vuoksi kameran muistikortinkin. Niin että nyt ei sitten ole kuvia. Vain sanahelinää.
Tallin seiniin on ripusteltu höyrynsulkumuoveja ja lattiassa on styroksia ja viemäriputkea. Katosta vielä karkaa lämpö, paitsi pannuhuoneesta. Se on nyt kokonaan eristetty, koska siellä sijaitsee vesimittari jota varjellaan kuin kruununjalokiveä: käydään peittelemässä iltaisin ja laitetaan lämmitintä jos näyttää tulevan pakkasta.
Valasbongarit ovat ehkä ihmetelleet, mikä punainen valo vilkkuu talon sisällä. Se ei ole varashälytin, eikä kattopalkin päälle unohtunut Pink Floydin Pulse. Jos menee sisälle asti, hyväkorvainen kuulee ujellusta. Se on valkoinen kotelo, joka vilkkuu ja vikisee ja pitää linnut loitolla. Autotallin kutsumattomia vieraita torjutaan perinteisemmin keinoin: räystäälle on istahtanut pöllöveistos. Laji on toistaiseksi määrittämättä - ehkä se pienikokoista huuhkajaa markkeeraa. Tai sitten se on niitä Tyrnävän Mummun maalauksissa esiintyviä yleispöllöjä. Toivottavasti pikkulintujen petolajintuntemus ei ole yhtään minua paremmalla tolalla ja pöllö kuin pöllö kelpaa pelottimeksi.
Täällä on muuten hirveät määrät joutsenia; enemmän kuin keväällä, väittäisin. Illalla hämärän tullen kuuluu jatkuva kaakotus kun ne lentävät raksan yli yöksi rantaan, kaikki samaan suuntaan. Party!

perjantai 9. marraskuuta 2007
Eristetään routaa
Sisähommat ovat vielä(kin) saaneet odottaa kun Kimmo ja Sakari ovat levitelleet routaeristeitä autotallin ympärille. Nyt on sitten sekin tehty ja ehkäpä jo kohta viemäriputkia aletaan vetää lattiaan. Autotallissa on kyllä vielä vähän levyttämistäkin, ettei lumi pääse pölisemään välikatolle talven aikana.
sunnuntai 4. marraskuuta 2007
Vapaapäiviä
Viimeiset pellit ruuvattiin katolle keskiviikkona ja sen jälkeen olemme pitäneet rakennusvapaita päiviä. Työmaalla on käyty tarkastamassa että kaikki on paikoillaan ja suojelemassa vesimittaria pakkaselta, mutta siinä se.
Olemme harrastaneet kaikenlaisia "normaalin" perheen aktiviteetteja: löhötty sängyssä, käyty kylässä, jopa ulkoiltu yhdessä ja erikseen.
Ihmeellisiä asioita ja ah niin tarpeellisia.
Ensi viikolla sitten viemäriputkia lattiaan!

lauantai 27. lokakuuta 2007
torstai 25. lokakuuta 2007
Peltiä katolle
Tällä viikolla Sakarin, Paavon ja Taiston muodostama iskuryhmä kävi käsiksi kattopelteihin ja talossa on nyt tien puoleinen lape pellitetty. Pohjois-Suomen syksyiset valaistusolosuhteet häiritsevät dokumentointia - toisin sanoen kukaan ei ole käynyt työmaalla kameran kanssa valoisaan aikaan.
Joten eipä muuta kuin valaita etsiskelemään taas, jos haluaa nähdä miltä Rannila classic näyttää asennettuna.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)