sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Hink hink

Putkimies oli sitä mieltä että pääsee maanantaina laittamaan ilmanvaihtokoneen hörpöttämään jos saadaan viikonloppuna siivottua "enimmät pölyt pois". Eilisen päivän olin soittokeikalla Vanhojen Harppujen kera, mutta tänään vietiin lapset mummulaan ja mentiin isännän kanssa siivoamaan. Yläkerta on nyt periaatteessa muuttokunnossa, lattiat pestynä ja pölyt pyyhittynä. Alakerran lattioita ei vielä viitsitty alkaa luutuamaan kun siellä kuitenkin kuljetaan työkengät jalassa mutta lähti ne enimmät pölyt sieltäkin.

Kylläpä tuli siinä hinkatessa mieleen että oisko kuitenkin kannattanut ottaa se vähän kalliimpi ja rumempi muovimatto jossa oli parempi pinnoite, se johon ei edes teippi tartu. Moppasin lattiat kertaalleen mikrokuiturätillä + Mäntytolulla ja sitten vielä toiseen kertaan lainassa olleella vallankumouksellisella höyrymopilla mutta silti pinta jäi nuhjuisen näköiseksi, samaan tapaan kuin halvoissa laminaateissa. Olisipa ollut nokkelaa edes vahata lattia heti asennuksen jälkeen! Kaikki jotka ovat käyneet meillä joskus, tietävät että termi "siivousfriikki" osuu harvinaisen huonosti maaliinsa täällä, mutta olisihan se ihan kiva että olisi oikeasti puhdasta edes sen pienen hetken ennen kuin tavarat kannetaan sisään.

Päivän positiivisin oli se, että Ikean Antonius-korihyllyt, nuo köyhän miehen elfat, mahtuvat yläkerran liukuovikomeroihin kuin mittatilaustyönä. Moukan tuuria taas.

Pesuhuoneen katto on vielä paneloimatta ja sähkö- ja lvi-puolella on toki jotain pikkujuttuja, mutta muutenpa tässä aletaan olla pikapuoliin muuttovalmiudessa.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Hei hei, hidastakaa vähän!

Kun on monta miestä ja bläkkändekker niin johan lähti hommat luistamaan. Tänään raksalla on häärinyt pari sisustuspalvelun miestä, putkimies ja Sakari ja to do -listalta saa viivailla yli taas yhtä ja toista.

Eteiseen on tullut komeroita niin pitkä rivi ettei meinaa kuvaan mahtua. Ovet on leppäfeikkiä joka ihan tuurilla sattui väriltään hyvin lähelle tuota kanttarelli/vahvero -linjaa. En muista että noita valitessa olisi kauheasti ulko-ovea ja ikkunoita edes mietitty, kunhan otettiin sellanen mikä silmää miellyttää. Oranssi on kiva.


Kaapeissa on hyllyt ja ovet paikoillaan ja keittiössä myös välitilan laminaatti. Vetimetkin tulee, luultavasti jo huomenna. Tarkkasilmäinen huomaa kodinhoitohuoneen kuvassa hanankin!

Nyt alkaa puskea tajuntaan se mahdollisuus että tämä ihan oikeasti valmistuu kohta ja me muutetaan sinne asumaan. Tähän asti kaikki on ollut vähän että nää nyt rakentais tällasen talon ja laittais sinne tällaset kaapit ja sit tää sanois että oispa kiva kun yläkerrassa ois Rohkelikkotorni ja Korpikynnen torni ja sitten se ois sitä mieltä että niin kulta, se kuulostaa oikein hyvältä.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Ratsuväki!


Viime viikolla Kalajoen sisustuspalvelu riensi paikalle jatkamaan hyvin alkanutta listoitusurakkaa. Heidän kanssaan on sovittu diili jonka mukaan isäntä tekee itse mitä ehtii ja sisustuspalvelu loput. Listat ovatkin jo muutamaa ikkunaa lukuunottamatta paikallaan ja Kimmo on saanut viettää laatuaikaa tötsäpihtien ja ilmanvaihtosuuttimien kanssa.

Palotarkastajakin kävi perjantaina raksalla. Edellisenä päivänä laitettiin paikoilleen autotallin osastoiva palo-ovi, joka oli etsinyt omaa paikkaansa maailmassa jo vuosikausia. Kimmon työpaikan varaston nurkasta se viimein bongattiin ja havaittiin meille sopivaksi. Käyttöönottotarkastusta ei vielä tehty, mutta periaatteessa kaikki on noin suunnilleen kunnossa kunhan saadaan palovaroitinsysteemit kytkettyä toimintaan. Toki sitten täytyy järjestää myös tikkaat ja kävelysillat nuohoojalle ja yläkerran hätäpoistumistiet, mutta nehän ehtii...

lauantai 23. tammikuuta 2010

Piilopaikka

Nyt on liukuovet paikoillaan molemmissa yläkerran kammareissa. Näihin komeroihin on sitten hyvä Rohkelikkojen ja Korpinkynsien piilottaa itsensä tai muita aarteita.


Tuvista puheenollen, tekisi mieleni saada asianmukaiset kyltit ovien päälle. En tiedä miten ne parhaiten saisi toteutettua, ehkä yksinkertaisinta olisi vain maalata tekstit vaneriin. Ehkä sopivia tarrakirjaimia voisi myös löytyä? (Hyviä ideoita otetaan vastaan.)

Alakerran oranssi makuuhuone on nyt viimeisiä pistorasioita ja ilmanvaihtoputken päätä vaille valmis!
Listojen matkassa väriä tulee lisää myös olohuoneeseen kunhan loputkin saadaan paikoilleen.


torstai 14. tammikuuta 2010

Ensimmäinen lista


Se viimeinenhän laitetaan perinteisesti vasta vuosien kuluttua muutosta, mutta ensimmäiset ovat tässä. Ja tätä hommaahan riittää sitten pitkäksi aikaa.

Muutama valaisinhankinta on tehty olohuoneeseen, vessaan ja kodinhoitohuoneeseen. Laitan niistä kuvia sitten kun ovat paikallaan. Ruokailutilaan ripustettiin jo Keraplastin valaisinkaksoset, jotka ovat tulleet Kimmolle korrup... liikelahjana.

Liesikupukin on ollut paikoillaan jo jonkun aikaa, vielä vähän alastomana mutta onpahan kuitenkin.


Työ- ja opiskeluelämä haittaa harmillisesti rakentamista joten kovin suureellisia päivityksiä tuskin on ihan lähipäivinä luvassa, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa...

tiistai 5. tammikuuta 2010

Emme tarjoa aamiaista emmekä majoitusta

Itseäni googletellessa törmäsin Rovaniemiseen B&B Niemelän taloon. Tarkoitukseni ei suinkaan ole häiritä kenenkään yritystoimintaa omilla jaarituksillani, joten vaihdoin blogin otsikon. Siispä matkustavaiset: jos aamiaismajoitusta kaipaatte, menkää Rovaniemelle! (Tutuille tai sellaisiksi haluaville bed and breakfast järjestyy toki meilläkin.)

Raksalle kuuluu sellaista että pesuhuoneen katto ja väliovet ovat työn alla. Ovia puuttuu enää kolme: kahdesta makuuhuoneesta ja pesuhuoneesta. Muutama karmi oli niin kippuralla että vaihtelemme niitä vielä Oulaisten Ojan raudan kanssa. Yksi ovi oli vahingossa väärää kokoa.

Ja yhdet verhot on ommeltu! Huuto.netistä kauan sitten ostetusta Vallilan vihreästä Unijuna-kankaasta tein alakerran oranssiseinäiseen makkariin kapeat sivuverhot isoon ikkunaan ja kapan pikkuikkunaan.
Kaiku-kankaista on tulossa oviverhot alakerran ison makkarin vaatehuoneisiin, ensimmäinen on vuoritettu ja toinenkin hyvällä alulla.


Oranssin Taikamyllyn palasen ajattelin ensin tehdä kapoiksi olohuoneeseen, mutta tarkemmin ajateltuani taidankin pistää sen Korpinkynnen torniin. Nyt tarvii enää päättää raskinko halkaista hienon kankaan vai ostaisinko (silmät kiinni, vasemmalla kädellä, nopeasti salaa vahingossa visalla) vielä toisenkin pätkän että saisin kaksi täysleveää verhoa.


Ja kyllä, verhot kuuluvat tämän talon rakentamiseen ihan yhtä paljon kuin lankut ja ruuvitkin.

lauantai 2. tammikuuta 2010

To do

- Pesuhuoneen katto
- Loput väliovet
- Eteisen kaapit
- Yläkerran makuuhuoneiden liukuovet
- Tasojen kiinnitys
- Välitilat
- Kaappien hyllyt ja ovet
- Vaatehuoneiden sisukset
- Listat
- Pöntöt ja pesuhuoneen allas
- Hanat
- Loput LVI-työt
- Loput sähkötyöt
- Seinien fiksaus
- Sauna
- Smyygit
- Loput ulkovuorilaudat
- Autotallin ja varaston lattian pinnoitus
- Terassi
- Parveke
- Piha